top of page

Armanin Maailma

Vuodesta 2008 toiminut Armanin Maailma

on itsenäinen televisiotuotantoyhtiö,

joka on erikoistunut dokumentääriseen tarinankerrontaan, matkailuaiheisiin ohjelmiin sekä suomen- , että englanninkielellä.

 

Viihde, draama sekä fakta ovat kaikki vahvuuksiamme ja uskomme siihen, että kohtaamisten kautta voi murtaa tabuja, ennakkoluuloja sekä madaltaa ihmisten välisiä muureja.

Ohjelmissamme käsittelemme maailman kontrasteja ja sen monimuotoisuutta sekä rinnaikkaistodellisuuksia, joiden ohi tavallinen ihminen kävelee päivittäin. Mottomme onkin "Ihmiseltä ihmiselle".

 

Meidät on palkittu kuudella Kultainen Venla-palkinnolla ja ohjelmiamme on esitetty kansainvälisesti yli 130 maassa. 

IHMISET TUOTANTOJEN TAKANA

Armanin Maailma Oy:n tuotantojen takaata löytyy vain ja ainoastaan huippuammattilaisten joukko. Arman aloitti Kill Arman ohjelmien teon superlahjakkaan Tuukka Tiensuun kanssa. Vuosien varrella joukkoon löysi tiensä tinkimättömiä ammattilaisia ketkä eivät tuijota kelloa vaan haluavat olla mukana tekemässä ohjelmia, jotka jäävät historian kirjoihin.

Arman_alizad.png
Arman Alizad

Vastaava tuottaja, ohjaaja sekä käsikirjoittaja

Phuong_Chu.png
Phuong Chu Suominen

Tuottaja, käsikirjoittaja

Tuukka_tiensuu.png
Tuukka Tiensuu

Ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja

Tony_sheng.png
Tony Sheng

Editoija, kuvaaja, käsikirjoittaja

Sami_tuunanen.png
Sami Tuunanen

Kuvaaja, tuotantokoordinaattori

Veronika_wirtanen.png
Veronika Wirtanen

Tuotantoassistentti

bottom of page